Andersson: Veroale pienituloisille

Vasemmistoliiton puheenjohtaja kulttuuriministeri Claes Andersson vaatii, että tuloveron kevennykset suunnataan jatkossa erityisesti pienituloisille. Tänään vasemmistoliiton puoluehallituksen kokouksessa puhunut Andersson totesi tämän palvelevan parhaiten työllisyyden edistämistä.

Tämän vuoden verohelpotukset jakaantuivat tasaisesti kaikkiin palkansaajaryhmiin. Hallituspuolueista kokoomus on vaatinut, että tuloverotusta kevennetään jatkossakin kaikissa tuloluokissa. Andersson haluaisi myös purkaa työttömyysturvan jäädytystä ja toteuttaa peruspäivärahan indeksikorotukset.

Hallitus on sopinut jo aiemmin, että peruspäivärahan indeksikorotukset jätetään tekemättä vielä ensi ja seuraavana vuonna. Tämän toteuttaminen voi kuitenkin osoittautua mahdottomaksi perusturvasäännösten vuoksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat