Andersson pelkää Kivistön eron verottavan kannattajia

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Claes Andersson pelkää maaherra Kalevi Kivistön eron vasemmistoliitosta vievän puolueesta sen nykyjohdon tukijoita. Andersson kirjoittaa Kansan Uutisissa, että Kivistön ero puolueesta välittömästi läänien määrän vähentämistä koskeneen eduskuntaäänestyksen jälkeen oli vasemmistoliitolle kohtuuttoman raskas hinta.

-Jos puolue jotenkin pysyy ehjänä ja toimintakykyisenä huolimatta puolueen johtoa ja linjaa vastaan rajusti hyökkäävästä sisäisestä oppositioagitaatiosta, uhkaa nyt paljon suurempi vaara; se, että puolueesta, Kivistön mukana, lähtee jäseniä ja kannattajia niiden joukosta, jotka ovat kaikissa keskeisissä asioissa olleet puolueen johtoa ja nykylinjaa tukemassa, Andersson kirjoittaa.

Andersson sanoo ymmärtävänsä, "ettei maahan kaatunutta maitoa enää kannuun saa", mutta toivovansa, että asioiden suhteelliset mittakaavat pysyisivät niidenkin mielessä, jotka syystä ovat lääninratkaisusta pettyneet ja vihoissaan.

Vasemmistoliiton hallitustaivalta arvioivassa kirjoituksessaan Andersson vakuuttaa puolueen pystyneen vaikuttamaan mm. tehtyihin säästöpäätöksiin huono-osaisten kannalta myönteisesti. Andersson perää vastavuoroisesti puolueen johtoa arvostelleita kertomaan esimerkkejä omista konkreettisista saavutuksistaan. Andersson ei kuitenkaan mainitse kirjoituksessa nimeltä merkittävintä arvostelijaansa europarlamentaarikko Esko Seppästä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat