Analyytikko: Fortum sai odotettua paremman hinnan

Inderesin analyytikko Antti Viljakainen katsoo, että Fortum sai Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä hinnan, joka oli hieman markkina-arvioita korkeampi.

Hän arvioi, että liiketoiminnasta käytiin kova kilpailu. Viljakaisen oma ennakko-odotus hinnasta oli ollut kuusi miljardia. Fortum myy sähkönsiirtoliiketoimintansa 6,6 miljardilla eurolla.

Yhtiö ennakoi kirjaavansa Ruotsin yrityskaupasta noin 4,4 miljardin euron kertaluonteisen myyntivoiton.

Viljakainen kuitenkin muistuttaa, että kauppa sinänsä oli odotettu.

Hän odottaa, että yhtiö pyrkii investoimaan saamiaan varoja ydinliiketoimintaansa, ja kohteet ovat todennäköisesti strategian mukaisesti hiilidioksidipäästöttömässä sähköntuotannossa.

Fortum tyytyväinen hintaan

Fortumin va. toimitusjohtaja Timo Karttinen arvioi, että Fortum saa Ruotsin sähköliiketoimintansa myynnistä kohtuullisen hinnan.  

–Kaupassa myytiin laaja liiketoiminta, joten kauppahintakin on iso. Tämä on hyvä, vakaa liiketoiminta hyvällä alueella Ruotsissa. Itse arvioisin, että saimme ihan kohtuullisen korvauksen, Karttinen sanoi STT:lle.  

Keskeinen syy myyntiin oli Karttisen mukaan Fortumin nykyinen strategia. Yhtiö päätti vuonna 2013 myydä sähkönsiirron liiketoimintansa ja keskittyä päästöttömään ja vähäpäästöiseen sähkön- ja lämmöntuotantoon.


Lue myös:

    Uusimmat