Analyysi: Hautalan oli pakko tehdä jotain

Finnairin hallituksesta lähtevät ne henkilöt, jotka ovat olleet päättämässä vuonna 2009 Finnairin johdon ylimääräisistä palkkioista. MTV3:n toimittaja Jussi Kärki oli paikalla, kun Heidi Hautala ilmoitti Finnairin hallituksen täysremontista.

– Päätös tehtiin salaa ja sitä ei kerrottu julkisuuteen, muuta kuin vasta hetki sitten. Tämä ärsytti ministeri Hautalaa niin paljon, että hän päätti tehdä täysremontin hallituksessa. Hallituksessa jatkaa ainoastaan kaksi vanhaa jäsentä, eli puheenjohtaja Harri Sailas ja uutena hallitukseen tullut Harri Kerminen, Jussi kärki sanoo.

Kumpikaan hallitukseen jääneistä henkilöistä ei ole ollut mukana tekemässä yhtiön sitouttamisbonuspäätöksiä vuonna 2009. Kärki pitää Finnairin hallituksen täysremonttia poikkeuksellisena.

– Tässä on taustalla se, että on syntynyt valtava kohu siitä, että samaan aikaan kun työntekijät, lentoemännät ja lentäjät ovat tinkineet palkoistaan, niin johtoa on palkittu ruhtinaallisilla lisäpalkkioilla. Tämä on herättänyt niin hurjaa närää kansalaisten ja poliitikkojen keskuudessa, että Heidi Hautalan oli pakko tehdä jotain. Hän teki sitten erittäin näyttävän ratkaisun, Kärki analysoi.

Kärjen mukaan Hautala on informoinut päätöksestä pääministeri Jyrki Kataista (kok.) ja entistä valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeriä Jyri Häkämiestä (kok.).

– Hautala toivoi, että Finnairin uudistuvaan hallitukseen löydettäisiin ihmisiä, jotka ymmärtävät omien päätöstensä merkityksen yhteiskuntaan ja ihmisten oikeustajuun, Kärki toteaa.

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen tai hallituksen puheenjohtajan Sailaksen asemaa ei arvioida vielä, totesi Hautala tiedotustilaisuudessa.

– Siihen palataan Heidi Hautalan mukaan silloin, kun poliisitutkinta näistä lahjusepäilyistä valmistuu kevään ja kesän aikana. Siihen asti Vehviläiselllä ja Sailaksella on Hautalan täysi luottamus. Takana on se, että Finnair on niin isossa kriisissä ja ison muutoksen keskellä, että Hautala toivoo, että tällä suurella hallitusremontilla annetaan työrauha puheenjohtaja Sailakselle ja toimitusjohtaja Vehviläiselle, jotta he voisivat tappiollisen Finnairin viedä jotenkin eteenpäin, Kärki kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat