Amurintiikereillä iloinen perhetapahtuma

Uhanalaiset tiikerit ovat saaneet viime aikoina paljon huomiota. Kiinalaisessa horoskoopissa vietettiin viime vuonna tiikerin vuotta ja teemavuosi näkyi myös Maailman Luonnonsuojelusäätiön WWF:n toiminnassa.

Kaikkiaan yhdeksästä tiikerilajeista kolme on joutunut sukupuuttoon viimeisen 70 vuoden aikana. Jäljellä jääneistä muun muassa amurintiikeri oli vielä 1940-luvulla sukupuuton partaalla, mutta aktiivisten suojelutoimien ansiosta kanta on saatu kasvamaan.

Valtaosa tiikereistä elää eläintarhoissa. Koillis-Kiinassa Harbinin kaupungissa amurintiikereillä oli iloinen perhetapahtuma. Heilongjiang-puiston tiikeriemo synnytti vastikään viisi pentua. Puiston eläintenhoitajan mukaan yksi pennuista jouduttiin maidon riittävyyden varmistamiseksi antamaan toisen emon hoiviin.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat