Ampumavälikohtaus Matin ja Tepon keikalla

Kuuden henkilön välinen riita johti ammuskeluun Asikkalan Vesivehmaalla viime yönä. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Päijät-Hämeen poliisi sai ilmoituksen aseellisesta yhteenotosta kello 01.42. Vesivehmaan Jenkkapirtillä ollut kuuden henkilön välinen riita oli kärjistynyt huvipaikan piha-alueella ja yksi riitapukareista oli ampunut laukauksen ilmaan. Ampumisen lisäksi asemies oli uhannut käsiaseella yhtä riitakumppaniaan sekä täysin sivullista miestä.

Jenkkapirtillä ollut iskelmäduo Matti ja Teppo Ruohosen keikka oli ehtinyt loppua, mutta paikalla oli poliisin mukaan yhä noin sata ihmistä.

Käsiaseita metsässä

Paikalle saapunut poliisi otti kiinni kaikki rähinään osallistuneet viisi miestä ja yhden naisen. Kaksi heistä oli ehtinyt poistua alueelta, mutta poliisi onnistui löytämään heidätkin 300-400 metrin päästä keikkapaikalta. Kiinniotetut ovat kotoisin Pohjois-Suomesta, Lahden ympäristöstä ja Kanta-Hämeestä.

Poliisikoira löysi pysäköintialueen reunalta metsiköstä kaksi käsiasetta.

Tapahtumia tutkitaan rikosnimikkeillä vaaran aiheuttaminen, laiton uhkaus ja ampuma-aserikos.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat