Ampuja riehui USA:n kongressirakennuksessa

Yhdysvaltain kongressirakennuksessa Capitol-kukkulalla sattui myöhään eilisiltana Suomen aikaa ampumavälikohtaus, joka vaati kahden poliisin hengen. Lisäksi kaksi ihmistä loukkaantui.

Välikohtaus alkoi, kun valkoihoinen mies avasi tulen turisteja täynnä olleessa käytävässä rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Mies ehti ampua ohikulkenutta naista ja kahta poliisia ennen kuin itse talttui poliisien luodeista.

Poliisit menehtyivät saamiinsa vammoihin sairaalassa. Turistiseurueen mukana rakennuksessa ollut 24-vuotias nainen haavoittui harhaluodeista vakavasti kasvoihin ja hartioihin. Ampuja itse loukkaantui vakavasti vatsaan ja jalkoihin, mutta hänen tilansa oli vakaa, kertoi sairaalan edustaja.

Syrjäänvetäytyvä mies

Ampuja tunnistettiin myöhemmin 41-vuotiaaksi Russel Westoniksi. Isän mukaan Weston on ollut pitkään työtön ja kärsii mielenterveysongelmista, kirjoitti The Miami Herald -lehti lauantaina. Omissa oloissaan viihtyvällä Westonilla oli tapana oleskella majassaan Montanan metsissä sekä perheensä luona Illinoisissa, kertoi isä lehdelle. Torstaina edelliskerran poikansa tavannut isä ei osannut kertoa syytä hänen käytökseensä.

Erään viranomaisen mukaan Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu tunsi ennestään Westonin, joka oli mm. lähettänyt uhkauskirjeitä presidentti Bill Clintonille. Weston voi saada poliisien ampumisesta kuolemantuomion.

Suru valtasi Washingtonin

Washingtonin poliittiset piirit olivat välikohtauksen jälkeen tyrmistyneitä ja kauhuissaan. Monet kongressiedustajat itkivät avoimesti, sillä kuolleet poliisit olivat vartioineet kongressitalon pääovea vuosikaudet ja olivat tuttuja talon väelle.

Presidentti Clinton kuuli tapahtuneesta matkalla loma-asunnolleen. Clinton esitti välittömästi osanottonsa uhrien perheille. Hän sanoi myös, että kongressitalo on koko kansalle kuuluva rakennus, missä vierailijoiden ja työntekijöiden ei pitäisi pelätä väkivaltaa. Tapahtumahetkellä talossa oli käynnissä edustajainhuoneen istunto, jota ei keskeytetty välikohtauksen vuoksi. Myöhemmin sekä kongressirakennuksen että Valkoisen talon liput laskettiin puolitankoon.

Kyseessä oli kaikkien aikojen vakavin välikohtaus Capitol-kukkulalla, ja ensimmäinen ampumistapaus yli neljäänkymmeneen vuoteen. Edellisen kerran rakennuksessa ammuttiin, kun puertoricolaiset nationalistit avasivat tulen vuonna 1954 haavoittaen viittä kongressiedustajaa.


Lue myös:

    Uusimmat