Amnestyn raportti: Homoseksuaaleja vainotaan

Homoseksuaaleja surmataan, kidutetaan ja pannaan vankilaan eri puolilla maailmaa, sanoo Amnesty International tuoreessa raportissaan. -Miehiä ja naisia vainotaan, siepataan, kidutetaan, pannaan vankilaan ja jopa murhataan heidän seksuaalisen identiteettinsä takia, sanotaan raportissa, jonka otsikkona on Hiljaisuuden rikkominen.

Raportin on laatinut järjestön Britannian-osasto. Raportissa kerrotaan, että Kolumbian kuolemanpartiot ovat surmanneet satoja homoja ja transvestiittejä ja kutsuvat toimintaansa sosiaaliseksi puhdistukseksi.

Iranissa homoseksuaalisuudesta rangaistaan kuolemantuomiolla, ja syylliseksi todettu voidaan kivittää kuoliaaksi. Raportissa on myös yksittäisiä kuvauksia homojen ja lesbojen kohtelusta.

Brasiliassa erään kunnanvaltuutetun ruumis löydettiin kaatopaikalta pää katkaistuna sen jälkeen kun hänet oli julkisesti tuomittu homoseksuaalisuudesta. Eräs turkkilainen homoseksuaali puolestaan kertoi, että häntä oli poliisiasemilla käytetty seksuaalisesti hyväksi ja hänet oli raiskattu mitä uskomattomimmilla tavoilla.

Raportissa kiitellään Etelä-Afrikkaa siitä, että se on ensimmäisenä valtiona sisällyttänyt seksuaaliset taipumukset perustuslakinsa syrjintäpykäliin. Amnesty vaati, että homoseksuaalisuus on poistettava rikoslaista maailmanlaajuisesti. Se on edelleen laitonta mm. Nigeriassa, Romanissa ja Intiassa.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat