Amnesty varoittaa lisääntyvästä kidutuksesta

Amnesty Internationalin mukaan ihmisoikeudet on uhrattu terrorismin vastaisen sodan edessä.

Ihmisoikeudet uhrataan yhä useammissa maissa terrorismin vastaisen sodan edessä, moittii ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisemassaan vuosiraportissa. Amnestyn mukaan hallitukset ja aseelliset ryhmät käyttävät sotaa entistä hanakammin verukkeena ihmisoikeusloukkauksiin ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten rikkomiseen.

Järjestö korosti myös edellisessä vuosiraportissaan, että "sota terrorismia vastaan" on tehnyt maailmasta turvattoman. Tämänvuotinen raportti sisältää tietoja ihmisoikeusloukkauksista 155 maassa vuoden 2003 aikana.

Erityisen vaarallisena merkkinä Amnesty pitää sitä, että Yhdysvallat on jättänyt noudattamatta lukuisia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, sodankäynnin sääntöjä ja sotavankien kohtelua sääteleviä Geneven sopimuksia.

Raportissa todetaan myös, että kansainvälisiä instituutioita, kuten YK:ta ja Punaista Ristiä vastaan tehdyt väkivaltaiset iskut ovat merkittävä uusi uhka kansainväliselle oikeudelle.

Positiivisena kehityksenä Amnesty kuitenkin pitää kuolemantuomiota käyttävien maiden määrän vähenemistä. Vuoden 2003 päättyessä kaikkiaan 77 maata oli luopunut kuolemantuomioista, ja vielä suurempi joukko oli lopettanut niiden täytäntöönpanon. Vuonna 2003 enää 28 maata pani täytäntöön kuolemantuomioita. Myös mielipidevankien määrä oli selvässä laskussa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 26.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat