Amnesty: Teloitusten määrä kasvoi viime vuonna

Viime vuonna teloitettiin liki sata ihmistä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Toisaalta kuolemanrangaistusta käyttävien maiden määrä on kahdessa vuosikymmenessä pienentynyt viidellätoista, selviää ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreesta raportista.

Viime vuonna teloitettiin vajaat 800 ihmistä, kun Kiina jätetään pois laskuista. Amnesty arvioi Kiinan teloittavan vuosittain tuhansia ihmisiä, mutta maa ei julkaise teloitettujen määrää.

Iranissa ja Irakissa teloitusten määrä on kasvanut hälyttävästi. Iran teloitti viime vuonna ainakin 369 ja Irak 169 ihmistä.

Yhdysvallat teloitti 39 ihmistä. Liki puolet teloituksista tehtiin Texasissa.

Viime vuonna kuolemanrangaistusta käytettiin 22 maassa. Julkisia teloituksia järjestettiin Iranissa, Pohjois-Koreassa, Saudi-Arabiassa ja Somaliassa.  

Lue myös:

    Uusimmat