Amnesty: Pohjois-Korea näännyttää toisinajattelijoita

Pohjois-Korea näännyttää toisinajattelijat järjestelmällisesti nälkään, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Amnestyn mielestä ruoka-apua antajien pitäisi nyt painostaa Pohjois-Koreaa, että se jakaisi ruokaa tasapuolisemmin ruokaa nälästä kärsiville kansalaisilleen. Amnestyn mukaan kolmasosa 22 miljoonasta pohjois-korealaisesta on täysin riippuvainen kansainvälisestä ruoka-avusta.

Nyt vakavasta ruokapulasta kärsivässä Pohjois-Koreassa apua saavat vain "taloudellisesti toimeliaat ja poliittisesti luotettavat". Hallinnon vastustajien lisäksi varsinkin naiset, lapset ja vanhukset ovat vakavimmin kärsineet aliravitsemuksesta. Tilannetta ovat pahentaneet suljetun maan äärimmäisen tiukat lait ja viranomaiskontrolli. Ihmiset eivät esimerkiksi saa matkustaa ruuan perässä kotiseuduiltaan vauraammille ja satoisammille alueille.

Kymmenientuhansien sanotaan paenneen nälkää Kiinaan, joka on kuitenkin palauttanut tuhansia pakolaisia rajan yli. Palautettuja on kidutettu, teloitettu ja viety vankileireille kuolemaan. Ruokavarkauksista ja säännöstelyn rikkomisesta tuomittuja on teloitettu julkisesti, ja koululapsia pakotetaan katselemaan teloituksia.

Joka toinen lapsi kärsii jatkuvasta aliravitsemuksesta. Järjestö arvioi, että puolesta miljoonasta kolmeen ja puoleen miljoonaan pohjoiskorealaista on kuollut nälkään 1990-luvulla. Amnesty julkaisi Pohjois-Korean nälänhätää käsittelevän raporttinsa tänään Maailman sosiaalifoorumissa Intiassa. Suljetusta maasta on hyvin hankalaa kerätä tietoa, joten raportti perustui pakolaisten, toimittajien ja avustustyöntekijöiden haastatteluihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat