Amnesty: Oikeuksia kunnioitettava Guantánamossa

Ihmisoikeusjärjestö vaatii leirillä olevien arviolta 500 vangin vapauttamista, jos heille ei järjestetä oikeudenkäyntiä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on jälleen esittänyt Yhdysvalloille vaatimuksen Guantánamon vankileirin sulkemisesta. Järjestö vaatii leirillä olevien vankien vapauttamista, jollei heille järjestetä oikeudenkäyntiä.

- Yhdysvallat on tuominnut tuhannet Guantánamon vankileirille eri puolilta maailmaa tuodut vangit elämään kidutettavina ja nöyryytettävinä, järjestö sanoo raportissaan.

Amnesty vaatii raportissaan Yhdysvaltoja julkaisemaan listan kaikista terrorismin vastaisen lain nojalla pidätetyistä vangeista, sulkemaan Guantánamon leirin ja päästämään kansainväliset tarkkailijat valvomaan vankien kohtelua muilla vankileireillä.

Raportin mukaan Guantánamon vankileirillä on arviolta 500 vankia noin 35 maasta. Heistä kymmenet ovat parhaillaan syömälakossa ja useat ovat yrittäneet itsemurhaa. Kukaan heistä ei ole saanut oikeudenkäyntiä.

Viime kuussa presidentti George W. Bush puolusti Guantánamon leiriä ja vakuutti, että vankeja kohdellaan "inhimillisesti".

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat