Mainos

Amnesty: Kosovossa rikotaan ihmisoikeuksia

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää Kosovon konfliktin molempia osapuolia vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. Amnesty esitteli tänään tuoreimman Jugoslaviaan suuntautuneen matkansa tuloksia Lontoossa.

Jugoslavian liittovaltion joukot ovat syyllistyneet mm. tykistö- ja kranaattihyökkäyksiin albaanisiviilejä vastaan. Toisaalta myös Kosovon vapautusarmeija UCK on sekin joko sattumanvaraisesti tai harkitusti hyökännyt siviilejä, niin serbejä kuin albaanejakin vastaan, Amnesty sanoo.

Paikalliset asukkaat kertoivat lukuisten ihmisten kadonneen tai joutuneen pidätetyksi, kidutetuksi tai tapetuksi, kertoi alueelta juuri palannut Amnestyn Jugoslavia-tutkija Paul Miller. Suurin osa uhreista on albaaneja, mutta mukana on myös serbejä.

Millerin mukaan monet hänen tapaamansa ihmiset olivat kertoneet yrittäneensä ottaa yhteyttä serbipoliisiin tai UCK:hon ja vakuuttaa heille, etteivät he pystyisi eivätkä aikoisi puolustautua mahdollista hyökkäystä vastaan. Näin he yrittivät välttyä pelkäämältään umpimähkäiseltä väkivallalta.

Amnestyn mukaan tapettujen tai kateissa olevien ihmisten määrää on vielä mahdotonta arvioida etenkin Decanin alueella, missä serbipoliisi aloitti toukokuussa laajemman operaation albaaniseparatisteja vastaan. Hyökkäysten seurauksena alueella on tällä hetkellä kymmeniätuhansia pakolaisia.

Paul Millerin mukaan Kosovon nykyistä kriisiä ei voi erottaa yli vuosikymmenen ajan jatkuneista, huomiotta jääneistä ihmisoikeusrikkomuksista alueella. Näistä hän mainitsi mm. poliisin harjoittaman järjestelmällisen kidutuksen ja poliittisten vankien epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit.

Riittävä hyvityksen puute näistä ja muista alueen ihmisoikeusrikkomuksista onkin Millerin mukaan yksi syy tämänhetkiseen turhautumiseen ja vihaan, mistä siviilit saavat maksaa hengellään.

Amnesty kehotti myös tänään kansainvälistä yhteisöä takaamaan, ettei Kosovon kriisiä pakenevia ihmisiä palautettaisi kriisialueelle.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.