Amnesty: Kiinan julkistettava teloitukset

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Kiinaa julkistamaan maassa toimeenpannut teloitukset ja kuolemantuomiot.

Järjestö uskoo Kiinan teloittaneen tuhansia ihmisiä viime vuonna. Amnesty ei kuitenkaan aio julkistaa laskelmiaan Kiinan teloituksista tai kuolemantuomioista, sillä viranomaisten tilastot eivät kerro koko totuutta.

Amnestyn tuoreen raportin mukaan maailmassa teloitettiin viime vuonna ainakin yli 700 ihmistä 16:ssa eri maassa. Kiinan jälkeen tilanne oli pahin Iranissa, jossa teloitettiin ainakin 388 ihmistä. Yhdysvalloissa teloitettiin 52 ihmistä. Se on ainoa valtio Amerikoissa, joka käytti teloituksia rankaisukeinona.

Euroopassa teloituksia ei viime vuonna tehty, joskin tänä vuonna Valko-Venäjä on teloittanut kaksi ihmistä. Se on Euroopan maista ainut, joka ei ole luopunut kuolemanrangaistuksesta.

Amnestyn vt. pääsihteerin Claudio Cordonen mukaan teloittajavaltioiden määrä on nyt pienempi kuin koskaan aiemmin.

- Kuten orjuuden ja apartheidin kohdalla, maailma torjuu myös kuolemantuomion, hän sanoi.

Amnesty International julkistaa tänään Death Sentences and Executions in 2009 -raportin, joka kertoo maailmanlaajuisesti kuolemanrangaistusten nykytilanteesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat