Amnesty arvostelee terrorismin vastaista sotaa

-Amnestyn päällimmäinen huoli on se, että syyskuun 11. päivän jälkeen ihmisoikeuksien suojelu on joutunut vaaraan. Se tapa, jolla maailma on reagoinut iskuihin ns. terrorismin vastaisen sodan muodossa on itse asiassa johtanut siihen, että ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisiin sopimuksiin perustuva ihmisoikeusjärjestelmä on vakavasti uhattuna, sanoi Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson tänään järjestön kansainvälisen vuosiraportin julkistamisen yhteydessä.

Sota terrorismia vastaan ei ole ihmisoikeusjärjestön mukaan parantanut turvallisuutta vaan tehnyt maailmasta entistä vaarallisemman paikan. Amnesty toteaa, että terrorismin vastainen sota on kaventanut ihmisoikeuksia ja heikentänyt kansainvälisen oikeuden voimaa. Samalla etnisten ryhmien väliset erimielisyydet ovat kärjistyneet.

-Turvallisuuskeskustelu käy ylikierroksilla ja ne toimenpiteet, joilla turvallisuutta yritetään edistää, eivät sitä tarjoa vaan nakertavat sitä, Johansson sanoi. Amnesty on jyrkästi tuominnut syyskuun 11. päivän terrori-iskut ja luokitellut ne rikoksiksi ihmisyyttä vastaan. Iskujen jälkeen käydyissä kahdessa sodassa, Afganistanissa ja Irakissa, on Amnestyn mukaan mitä todennäköisimmin syyllistytty sotarikoksiin.

Siviilikohteita on pommitettu ja sodan aikana otetut vangit eivät ole saaneet heille kuuluvaa ihmisoikeusturvaa. Amnestyn mukaan todellista turvattomuutta aiheuttavat miljoonille ihmisille korruptoituneet poliisi- ja oikeuslaitokset, poliittisten toisinajattelijoiden julma kohtelu, köyhyys ja estettävissä olevien tautien leviäminen.

Amnestyn raportin mukaan mielipidevankeja pitävien maiden määrä sekä tunnettujen teloitusten luku laskivat kuitenkin merkittävästi vuodesta 2001.

Amnestyn 42-vuotispäivänä julkistetussa raportissa on tietoa 151 maan ihmisoikeustilanteesta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 28.05.2003)

Lue myös:

    Uusimmat