Amnesty: Alaikäisten kuolemantuomiot yhä harvinaisempia

Järjestön tavoitteena on kitkeä alaikäisten teloittaminen maailmasta ensi vuoden loppuun mennessä.

Alaikäisten rikoksentekijöiden teloittaminen tai tuomitseminen kuolemaan on entistä harvinaisempaa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International raportissaan. Amnestyn tietojen mukaan viime ja tänä vuonna yhteensä kuusi ihmistä on teloitettu rangaistuksena alaikäisenä tehdyistä rikoksista. Iran on teloittanut kolme nuorta rikoksentekijää, Kiina kaksi ja Yhdysvallat yhden.

Amnestyn mukaan vuoden 1990 jälkeen maailmassa on teloitettu 38 ihmistä alaikäisenä tehdyistä rikoksista, heistä puolet Yhdysvalloissa. Muut alaikäisiä teloittaneet maat ovat Iran, Jemen, Kiina, Kongo, Nigeria, Pakistan ja Saudi-Arabia. Vuoden 1989 jälkeen ainakin viisi maata on luopunut alaikäisten kuolemantuomioista.

Amnestyn tavoitteena on kitkeä alaikäisten teloittaminen maailmasta ensi vuoden loppuun mennessä. Yhdysvallat on Amnestyn mukaan ainoa maa, jossa alaikäisten tuomitseminen kuolemaan on osa normaalia oikeuskäytäntöä. Esimerkiksi Kiinassa alaikäisten kuolemantuomiot on kielletty, mutta järjestön mukaan tuomioistuimet eivät aina selvitä syytettyjen todellista ikää riittävän huolellisesti.

Yhdysvalloissa yhä useampi osavaltio on kieltänyt alaikäisten kuolemantuomiot. Ne ovat kuitenkin mahdollisia 19 osavaltiossa. Amnesty mukaan ensi keväänä Yhdysvaltain korkeimman oikeuden odotetaan ratkaisevan, onko 16-17-vuotiaiden tuomitseminen kuolemaan linjassa maan perustuslain kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat