Ammattiliitoilla on jo toivomuslistat Rinteelle

Antti Rinnettä SDP:n puheenjohtajaksi toivonut ammattiyhdistysliike sai mitä tahtoi, kun Rinne valittiin puolueen johtoon.

Palkansaajia edustavalla SAK:lla ja toimihenkilöitä edustavalla STTK:lla onkin jo toivomuslista Rinteelle siitä, minkälaisia muutoksia hänen pitäisi ajaa tulevissa hallitusneuvotteluissa. 

STTK toivoo, että päätökset leikata työttömyysturvaa ja jäädyttää eläkeindeksejä avattaisiin. 

-Nämä asiat jäivät kaivelemaan palkansaajapuolta kehysriihessä. Toivoisimme, että näistä keskusteltaisiin vielä hallituksessa, sanoo puheenjohtaja Antti Palola

STTK puoltaa Rinteen ajatusta siitä, että valtion omaisuuden myynnistä saatava 1,9 miljardia euroa pitäisi käyttää kasvua tukeviin investointeihin, ei velan hoitoon. 

-Tulot kannattaisi laittaa perusinfrastruktuurihankkeisiin kuten tietöihin. Nyt ei kannattaisi lyhentää valtion velkaa. 

SAK:n toivomuslistan kärjessä on, että työllisyystilannetta parannettaisiin ja investointeja lisättäisiin. Puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan SDP:n syrjäytetty puheenjohtaja Jutta Urpilainen piti turhan tiukasti kiinni valtion kehyksestä. Rinteeltä hän odottaakin, että tämä harkitsisi Urpilaista enemmän poliittisten muutosten vaikutuksia yksittäisten ihmisten kautta. 

Palola uskoo, että Rinne pitää Urpilaista enemmän yhteyttä kenttään. 

Lylystä Rinteen pitää mennä hallitukseen. Hän epäröi kuitenkin sitä, pitäisikö Rinteen ottaa valtiovarainministerin salkkua. 

-Valtiovarainministerin salkku tietenkin teettää paljon töitä. 

Häkämies: Rinteestä valtiovarainministeri 

Työnantajia edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo ymmärtävänsä toiveet, että Rinne ottaisi keskeisen, vahvan ministerinsalkun. 

-Tämä on välttämätöntä, jotta päätöksiä hallituksessa syntyisi jatkossakin. 

Käytännössä hän pitää valtiovarainministerin tehtävää Rinteelle luontevimpana. 

EK toivoo, ettei puheenjohtajan vaihdos hidasta neuvotteluja eläkeuudistuksesta. 

-Toivon mukaan tuki ratkaisulle ja ratkaisun kiireellisyydelle löytyy Rinteeltä. 

Häkämiehestä Rinteellä ei ole kesäkuun minihallitusneuvotteluissa paljon neuvotteluvaraa yrittää löysätä valtiontalouden tervehdyttämistoimia. 

-Jos jotain puretaan, jotain muuta täytyy tulla tilalle.  

Lue myös:

    Uusimmat