Ammattikuljettajat pitävät teiden kuntoa huonoa

Kuljettajat ehdottivat teiden talvihoidon parantamiseksi aurauskaluston lisäämistä ja lisärahoitusta. Kyselyyn vastasi runsaat 500 ammattikuljettajaa.

Raskaan liikenteen kuljettajat ovat tyytymättömiä teiden ylläpitoon. Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry:n jäsenet moittivat erityisesti aurauskaluston liikkeellelähtöä hitaaksi.

Teiden auraustasoa 70 prosenttia vastaajista piti vain tyydyttävänä tai huonona. SKAL:n toimitusjohtajan Seppo Sainion mukaan tyytymättömämpiä auraukseen ovat Etelä-Suomen ammattikuskit.

Aurauskaluston liikkeellelähtönopeus nousi kyselyssä esiin talviliikenteen pullonkaulana. Kun teitä ei lumisateen jälkeen aurata nopeasti, tamppaantuu lumi ja teistä tulee polanteisia.

Kuljettajat olivat myös tyytymättömiä aurauskaluston määrään. Alle kaksikymmentä prosenttia piti aurauskaluston määrää erinomaisena tai hyvänä, loput vastaajista piti sitä ainoastaan tyydyttävänä tai jopa huonona.

Useissa vastauksissa talvikelin ongelmakohdiksi nousivat liukkaat risteysalueet, rampit ja mäet. Suurin osa kuljettajista piti teiden suolausta riittävänä, mutta valtaosa kaipasi ongelmakohtiin lisää hiekkaa.

Kun kuljettajilta kysyttiin keinoja teiden talvihoitoa parantamiseksi, nousivat ehdotuksina esiin aurauskaluston lisääminen ja lisärahoitus.

Kysely lähetettiin joulukuussa kaikille SKAL:n noin 7000 jäsenelle ja vastauksia tuli 502.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat