Amfetamiinin salakuljetus tullin huolena

Erityisesti amfetamiinin salakuljetus oli Helsingin tullin huolenaiheena viime vuonna. Amfetamiinia saatiin talteen 7,6 kiloa, kun edellisvuonna sitä jäi tulliin 3,2 kiloa. Suurin osa amfetamiinin salakuljettajista oli virolaisia, jotka toivat amfetamiinia Tallinnasta Helsinkiin.

Uudeksi ongelmaksi tullipiirissä ovat tulossa myös ns. designer-huumeet, joita ei voi luokitella huumeiksi eikä lääkkeiksi. Huumausaineita takavarikoitiin Helsingin eteläisen tullipiirin alueella viime vuonna kaikkiaan 323 kiloa. Huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut noin 12 miljoonaa markkaa. Määrällisesti eniten takavarikoitiin khat-huumetta, jota otettiin talteen 233 kiloa. Khatia lähetettiin Suomeen lähinnä Britanniasta lentorahtina tai erilaisten kuriiripalvelujen kautta. Kannabis-takavarikkojen määrä lähes kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna yli 80 kiloon. Suurimmat määrät löydettiin Espanjasta ja Saksasta tulleilta matkustajilta. Ekstaasipillereitä eteläinen tullipiiri takavarikoi 1600 kappaletta. Sen sijaan marihuana-takavarikot pysyivät viime vuonna pieninä. Lähinnä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja annoksia takavarikoitiin 250 grammaa.

Myös kokaiinin ja heroiinin takavarikkomäärät jäivät pieniksi. Viime vuonna heroiinia saatiin talteen reilut 800 grammaa, kun edellisvuonna sitä takavarikoitiin yli 4,7 kiloa. Doping-aineita jäi tullin haaviin kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Takavarikoiduksi saatiin yli 15 000 ampullia ja noin 217 000 tablettia. Eniten salakuljetettiin anabolisia steroideja ja erilaisia hormonivalmisteita. Pirtua eteläinen tullipiiri sai saaliikseen yli puoli miljoonaa litraa. Laittomasti kopioituja cd-levyjä jäi tulliin 2,9 miljoonan markan arvosta. Laittomia pelikasetteja takavarikoitiin 4,6 miljoonan markan arvosta.

Eteläinen tullipiiri kantoi tulleja, veroja ja muita maksuja kaikkiaan lähes 30,1 miljardia markkaa eli reilut kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Summasta tilitettiin Euroopan unionille 770 miljoonaa markkaa. Tullirikosten määrä lisääntyi viime vuonna neljänneksellä edelliseen vuoteen verrattuna. Rikosilmoituksia tehtiin kaikkiaan 1 400 kappaletta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat