Amfetamiiniliiga paljastui Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen poliisin huumerikosyksikkö on paljastanut laajan huumausaineiden maahantuontia ja välittämistä harjoittavan organisaation, jonka hallusta on takavarikoitu noin seitsemän kiloa amfetamiinia.

Poliisi epäilee liigaa myös toisen seitsemän kilon amfetamiinierän maahantuonnista ja välittämisestä.

Päätekijäksi epäilty on 39-vuotias salolainen mies, jota epäillään kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Poliisin mukaan mies on hankkinut Viroonsa luomien kontaktien avulla haltuunsa karttoja, joiden perusteella hän on löytänyt eri puolilla Etelä-Suomea sijaitsevat amfetamiinien maastokätköt.

Poliisi kertoo, että useista törkeistä huumausainerikoksista on ollut vangittuna 10 henkilöä, joista kaksi on naisia.

Liigaan on poliisin mukaan kuulunut merkittävässä roolissa myös 34-vuotias salolainen mies sekä useita turkulaisia henkilöitä. Tutkintavankeudessa on edelleen kuusi epäiltyä ja yksi henkilö on matkustuskiellossa.

Organisaation hallinnassa viime syksynä, loka-marraskuun aikana olleen amfetamiinin arvo katukaupassa on yli 300 000 euroa.

Juttu on siirtynyt syyteharkintaan. Asian käsittely alkaa oikeudessa kuun lopussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat