Amerin tappio yli 200 mmk

Amer-yhtymän tulos heikkeni tuntuvasti. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen oli yli 200 miljoonaa tappiolla, kun vuosi sitten yhtiö keräsi voittoa 36 miljoonaa. Amerin koko vuoden tuloksen arvioidaan jäävän selvästi tappiolliseksi.

Tulos heikkeni useilla Amerin toimialoilla. Amerin suurimman yhtiön, golf- ja muita urheiluvälineitä valmistavan Wilsonin kannattavuus laski edelleen, mutta Golf-mailoja valmistavan MacGregorin tappio pysyi ennallaan. Urheiluvälineitä tekevä Atomic jäi sekin tulostavoitteestaan. Myös autoryhmän ja tupakkateollisuuden kannattavuudet alenivat.

Amerin liikevaihto katsauskaudella oli 3,2 miljardia. Se on neljännes vähemmän kuin vuosi sitten. Neljä viidesosaa Amerin liikevaihdosta kertyy ulkomailta.

Golf- ja urheiluvälinetoiminnan vaikeuksien takia Amer jo kesällä alensi tulosennustettaan. Elokuussa yhtiö ilmoitti tekevänsä tältä vuodelta selvästi tappiollisen tuloksen.

Elokuussa yhtiö kertoi aloittavansa golf-liiketoiminnan tervehdyttämisen. Myöhemmin syksyllä Amer ilmoitti irtisanoneensa 85 Wilsonin työntekijää. Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin kuuluva Wilsonin liikevaihto katsauskaudella oli liki kaksi miljardia. Se on lähes kaksi kolmasosaa konsernin koko liikevaihdosta.

Amerin rahoituskulut pienenivät runsaan viidenneksen. Yhtiön omavaraisuusaste laski vuodenvaihteen 47 prosentista 43 prosenttiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat