Amerikkalaisten usko maan tiedotusvälineisiin horjuu

Amerikkalaisten ja median syyskuun terrori-iskujen jälkeen alkanut kuherruskuukausi on päättynyt, ja ihmiset suhtautuvat tiedotusvälineisiin taas yhtä epäluuloisesti kuin ennenkin, kertoo tuore mielipidekysely.

Vielä marraskuussa 73 prosenttia vastaajista piti toimittajia erittäin ammattitaitoisina, mutta lukema on nyt pudonnut 49 prosenttiin. Niin ikään marraskuussa 69 prosenttia piti amerikkalaismediaa hyvin isänmaallisena, mutta uusimmassa tutkimuksessa näin uskoi enää 49 prosenttia vastaajista.

Kaksi kolmesta vastaajasta oli taas sitä mieltä, että tiedotusvälineet eivät halua myöntää virheitään, ja 60 prosenttia uskoi median olevan pikemminkin esteenä maan ongelmien ratkaisemisessa kuin auttavan ratkaisujen löytymisessä. Tutkimuksen mukaan 59 prosenttia vastaajista ei usko tiedotusvälineiden olevan poliittisesti puolueettomia.

Pew-tutkimuslaitoksen tekemään kyselyyn haastateltiin 1356:ta amerikkalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 4,5 prosenttiyksikköä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat