Amerikkalaisten ilmaiskussa kuoli 30 Bagdadissa

Irakin pääkaupunkiin on julistettu autollaliikkumiskielto uskonnollisen juhlan takia. Turvatoimia on muutenkin kiristetty lähipäivien ajaksi.

Amerikkalaiskoneet ovat tehneet Bagdadiin ilma-iskun, jossa kuoli Yhdysvaltain ilmoituksen mukaan 30 terroristia. Shiiamuslimien asuttaman Sadrin kaupunginosan asukkaat kertoivat, että uhrien joukossa oli naisia ja lapsia.

Bagdadissa astui aamulla voimaan kolmipäiväinen autollaliikkumiskielto shiiamuslimien uskonnollisen juhlan ajaksi. Autoilla ajo kiellettiin jo eilisiltana pohjoisessa Kadhimijan kaupunginosassa, jossa sijaitsee shiioille tärkeä imaami Musa Kadhimin pyhäkkö.

Tuhansien shiiojen arvioitiin kerääntyneen imaami Musa Kadhimin muistoksi järjestettävään juhlaan. Turvatoimet oli kiristetty äärimmilleen, sillä kaksi vuotta sitten kranaatti-iskut ja huhut itsemurhapommittajista saivat väkijoukon paniikkiin, ja liki tuhat ihmistä tallautui kuoliaiksi.

Bagdadin Sadriin tehdyn ilmaiskun kohteena oli terroristiryhmä, joka amerikkalaisten mukaan on saanut Iranista panssarintorjunta-aseita.

Amerikkalaissotilaat kertoivat, että yli 70 prosenttia Bagdadissa tällä viikolla amerikkalaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä oli shiiaryhmittymien työtä. Iran on kiistänyt amerikkalaisten syytöksen, jonka mukaan se aseistaa tällaisia ryhmiä.

Bagdadissa on ollut helmikuusta lähtien käynnissä turvallisuusoperaatio, johon osallistuu 85 000 amerikkalaista ja irakilaista sotilasta. Väkivaltaisuudet ovat kuitenkin jatkuneet hellittämättä.

Yhdysvaltojen Irania vastaan kohdistamista syytöksistä huolimatta Irakin shiiapääministeri Nuri al-Maliki oli tämääm vierailulla Iranissa, missä hänen uskottiin neuvottelevan turvallisuuskysymyksistä.

Iran: USA suunnittelee Iranin johdon kukistamista

Iran uskoo amerikkalaisten luopuneen hyökkäyssuunnitelmasta Irania vastaan, mutta kaavailevan nyt Iranin johdon kukistamista "pehmeällä vallankumouksella".

Iranin tiedusteluministeri GholamHossein Mohseni-Ejei sanoi hallituksen lehdessä, että Iranin menestyksellinen puolustussota Irakia vastaan 1980-luvulla samoin kuin amerikkalaisten menetykset Irakissa olivat saaneet Yhdysvallat luopumaan hyökkäysaikeista Irania vastaan.

Nyt Yhdysvaltojen tavoitteena Iranissa on "pehmeä vallankumous", jossa käytetään intellektuelleja ja muitakin iranilaisia, ministeri kertoi.

Yhdysvallat on syyttänyt Irania väkivaltaisuuksien lietsomisesta Irakissa ja sanoo Iranin tavoittelevan ydinaseita. Iranilaisten, amerikkalaisten ja irakilaisten yhteiskomitea oli alkuviikosta ensi kerran koolla Bagdadissa keskustelemassa Irakin väkivallan lievittämisestä. Keskustelut pidettiin korkeimmalla tasolla sitten vuoden 1979, jolloin Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet Iraniin.

Iran on neuvotteluista huolimatta jatkanut Yhdysvaltojen jyrkkää arvostelua.

Yhdysvallat sanoo pyrkivänsä neuvotteluratkaisuun kiistassa Iranin ydinohjelmasta. Yhdysvaltojen johto ei ole kuitenkaan sulkenut pois sotilastoimien mahdollisuutta Irania vastaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat