Amerikkalaissijoittajat haastavat Nokian oikeuteen

Nokian mukaan amerikkalaissijoittajien haastehakemuksen väitteille ei ole perusteita.

Amerikkalaiset sijoittajat ovat haastamassa Nokian oikeuteen liian myönteisistä myyntiarvioista. Asiaa koskeva ryhmäkannevaatimus jätettiin eilen newyorkilaiseen tuomioistuimeen sen jälkeen, kun Nokia kertoi alkuvuoden liikevaihtonsa laskevan kaksi prosenttia.

Aiemmin Nokia oli ennakoinut myynnin lisääntyvän tammi-maaliskuussa.

Nokia kommentoi asiaa tänään lehdistötiedotteella, jossa yhtiö kertoi perehtyneensä haastehakemuksen väitteisiin ja pitävänsä niitä perusteettomina. Yhtiö aikoo vastustaa kannevaatimusta kaikin keinoin, Nokia ilmoittaa.

Yhdysvalloissa yhtiöitä vastaan nostetut oikeusjutut ovat hyvin yleisiä. Osaltaan kynnystä laskee mahdollisuus viedä asioita joukolla oikeuteen ryhmäkanteella.

Muiden pörssiyhtiöiden tavoin myös Nokia liittää aina tulevaa tuloskehitystä koskeviin arvioihinsa pitkän jälkikaneetin, jossa korostetaan, että runsaiden riskien ja epävarmuuksien vuoksi todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti ennakko-odotuksista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Nokiaa koskevan ryhmäkanteen on jättänyt lakiasiaintoimisto Milberg Weiss Bershad Hynes & Leach. Toimisto on erikoistunut juuri tämäntyyppisiin arvopaperimarkkinoita koskeviin kanteisiin.

Milberg Weissin nettisivuilla julkistetussa tiedotteessa Nokia-kannetta perustellaan sillä, että yhtiö on tammikuun 8. ja huhtikuun 6. päivän välisenä aikana toistuvasti julkistanut harhaanjohtavia tulkintoja tuloskehityksestään. Nokian lisäksi kanteessa mainitaan erikseen pääjohtaja Jorma Ollila, toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä, varatoimitusjohtaja Matti Alahuhta sekä talous- ja rahoitusjohtaja Richard Simonson.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat