Amerikkalaispanttivangin teloitus Irakissa huijausta

Amerikkalaismies kertoo lavastaneensa videon, jolla amerikkalaisen panttivangin kerrottiin joutuneen surmatuksi.

Kansainväliset uutistoimistot raportoivat tänään islamistiselle verkkosivulle ilmestyneestä videosta, jonka mukaan terroristijohtajaksi nimetyn Abu Musab al-Zarqawin ryhmä olisi vastuussa videoidusta "teloituksesta". Teloitusvideo on nyt osoittautunut huijaukseksi.

Kalifornian San Franciscossa asuva Benjamin Vanderford kertoi uutistoimisto AP:lle, että hän oli lavastanut videon ystävänsä talossa käyttäen tekoverta. Hän kertoi panneensa videon internetlevitykseen jo kolme kuukautta sitten.

- Se oli osa temppua, mutta kukaan ei huomannut sitä ennenkuin nyt, Vanderford sanoi.

Videolla Benjamin Vanderfordiksi - tai Fordiksi - esittäytyvä mies kertoo olevansa kotoisin San Franciscosta Kaliforniasta ja kehottaa Yhdysvaltain joukkoja poistumaan Irakista, jotteivät nämä joutuisi tapetuksi samoin kun hän. Sen jälkeen videolla käsi näyttää viiltävän kookkaan veitsellä velton ruumiin niskaa.

Tieto videosta raportoitiin nopeasti, ja epäilykset sen aitoudestakin heräsivät pian. Vanderfordin kotisivuilla hän kertoo olevansa 22-vuotias muusikko ja videopeliohjelmoija, joka tavoittelee kaupungin aluevalvojan virkaa riippumattomana ehdokkaana.

(MTV3-STT-Reuters)

(Kymmenen uutiset 07.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat