Amerikkalaislehti syventää Suomi-kuvaa

Washington Post -laatulehden toimittaja tekee Suomessa yli kaksiviikkoisen kiertomatkan. Kaksikko tutustuu matkallaan etenkin suomalaiseen koulujärjestelmään ja teknologiaan.

Yhdysvaltalainen The Washington Post -sanomalehti saapuu torstaina juttumatkalle Suomeen. Lehti haluaa raportoida muun muassa Suomen koulujärjestelmästä, ympäristöstä ja teknologisesta edistyksellisyydestä.

- Suomi on yksi maailman mielenkiintoisimpia maita, mutta tästä huolimatta lukijamme eivät tiedä siitä mitään, perustelee matkaansa lehden apulaispäätoimittaja Robert Kaiser.

Koulujärjestelmän lisäksi hän on erityisen kiinnostunut Suomen kansainvälisestä kilpailukyvystä ja suomalaisten suhteesta teknologiaan. Kaiser ja valokuvaaja Lucian Perkins aloittavat matkan Helsingistä, josta he lähtevät kiertämään Suomea lauantaina. Matka päättyy 8. kesäkuuta.

- Matkakohteisiin kuuluvat Helsingin lisäksi Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Kuhmo, Oulu, Tampere ja Turku, kertoo kaksikon suomalainen yhdyshenkilö Pauli Alin.

Kaiser ja Perkins ovat tehneet vastaavankaltaisen matkan Siperiaan vuonna 2001.

- Toimittajien aikomuksena on raportoida myös Suomesta lehden nettiversioon. Oleellinen osa tätä raportointia on lukijoiden kommentteihin vastaaminen, toteaa Alin.

Kaiser ja Perkins toivovatkin, että amerikkalaisten lisäksi myös suomalaiset lähettäisivät heille kommentteja ja kysymyksiä matkan aikana, sanoo Pauli Alin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat