Amerikkalaislehden pilaversio julisti Irakin sodan päättyneeksi

Irakin sota on päättynyt ja presidentti George W. Bush on asetettu syytteeseen. Ex-ulkoministeri Condoleezza Rice pyytää anteeksi valehtelua joukkotuhoaseista.Yhdysvaltoihin perustetaan sairausvakuutusjärjestelmä.

Moni ihastui tai kauhistui, mutta turhaan. Otsikot olivat laatulehti New York Timesin pilaversiosta, jota jaettiin ihmisille pääasiassa Yhdysvaltain suurkaupungeissa keskiviikon aamuruuhkassa paikallista aikaa.

Mistään hetken mielijohteesta tehdystä teekkarijäynästä ei ollut kyse: erehdyttävästi alkupäisen sanomalehden näköisiä pilaversioita oli painettu peräti 1,2 miljoonaa kappaletta. Huolelliseen operaatioon kuului myös lehden aidolta vaikuttava nettisivu www.nytimes-se.com.

Liberaalien toiveunet otsikoiksi painaneen operaation takana oli tunnettu journalistien ryhmä Yes Men, joka on toteuttanut aiemminkin käytännön piloja.

- Meidän täytyy varmistaa, että presidentiksi valittu Barack Obama ja muut demokraatit tekevät sen, minkä me valitsimme heidät tekemään. Kahdeksan tai kahdenkymmenenkahdeksan helvetillisen vuoden jälkeen meidän on ryhdyttävä kuvittelemaan, millaista olisi Taivaassa, perusteli operaatiota Bertha Suttner, yksi pilalehden kirjoittajista.

Yliopistot ilmaisiksi, johtajille palkkakatto

Muita pysäyttäviä lehtiotsikoita olivat muun muassa tiedot hankkeesta julkisten yliopistojen lukukausimaksuista luopumiseksi ja suuryitysten johtajille määrätystä palkkakatosta.

Pilalehdessä oli myös useiden tunnettujen suuryritysten mainoksia, jossa ne lupasivat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. ExxonMobil-öljyjätin mukamainoksessa muun muassa sitoudutaan ympäristön kannalta kestävän energian kehittämiseen ja myönnetään, että rauha on parempi vaihtoehto kuin öljystä sotiminen.

Jos lehteä luki tarkkaan niin huomasi, että se oli päivätty Yhdysvaltain seuraavaksi itsenäisyyspäiväksi 4. heinäkuuta 2009. Lehden nettisivulle on tallennettu pilalehden käsiinsä saaneen ihmisten ensireaktioita. Osa oli ottanut pilan hetkeksi tosissaan - tai ainakin meni leikkiin mukaan.

- Tiesin että muutos on tulossa. En vain arvannut, että se tapahtuisi näin nopeasti.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat