Amerikkalaiset kannattavat yhä hyökkäystä Irakiin

Suurin osa amerikkalaisista kannattaa edelleen hyökkäystä Irakiin. Myös presidentti George W. Bushin suosio on pysynyt vahvana amerikkalaisten keskuudessa.

Enemmistö amerikkalaisista kannattaa edelleen Yhdysvaltain johtamaa hyökkäystä Irakiin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi, kertovat tuoreet mielipidetiedustelut.

Talouslehti Wall Street Journalin ja televisioyhtiö NBC:n kyselyssä 59 prosenttia vastanneista ilmoitti kannattavansa ja 30 prosenttia vastustavansa Yhdysvaltain hyökkäystä. Toisessa, televisioyhtiö CNN:n ja sanomalehti USA Todayn tiedustelussa hyökkäystä puolsi 55 prosenttia ja vastusti 39 prosenttia vastanneista.

Suurin osa hyökkäystä kannattaneista piti samalla kuitenkin tärkeänä, että YK:n asetarkastukset jatkuvat.

Kyselyissä kävi ilmi myös, että presidentti George W. Bushin suosio pysyy vahvana. Kaksi kolmesta, eli yli 60 prosenttia kyselyihin vastanneesta hyväksyi Bushin tavan hoitaa Irakin kriisiä ja luotti hänen päätöksentekokykyynsä.

Bushin suosio oli huipussaan viime vuoden syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Silloin presidentin suosioluvut nousivat yli 80 prosenttiin.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat