Amerikkalaisdiplomaatit arvostelevat kovin sanoin Bushin Lähi-idän politiikkaa

Joukko arvovaltaisia USA:n ex-diplomaatteja kritisoi muun muassa presidentti Bushin tukea Israelin toimille Lähi-idässä.

Viitisenkymmentä entistä amerikkalaisdiplomaattia on ryhtynyt konkreettisiin toimiin saadakseen presidentti George W. Bushin harkitsemaan uudelleen Lähi-idän politiikkansa.

Diplomaatit suunnittelivat julkaisevansa Bushia arvosteleva kirjelmänsä virallisesti myöhään tänään, mutta siitä kerrottiin laajasti tiedotusvälineissä jo etukäteen.

Diplomaattien mukaan Yhdysvallat on Bushin toimien seurauksena menettämässä "uskottavuutensa, vaikutusvaltansa ja ystävänsä".

- Meille jää pahin mahdollinen maailma. Olemme jo todennäköisesti tehneet korvaamatonta vahinkoa arabimaailman silmissä, emmekä edes saavuttaneet sitä yhtä ainoaa positiivista asiaa jonka suunnitelma piti sisällään eli laittomista siirtokunnista luopumista Gazan kaistalla, selvitti entinen Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies Greg Thielmann yleisradioyhtiö BBC:n Today-ohjelmassa.

Financial Times -lehti kertoi, että Bushille osoitettava kirjelmä tuomitsee myös Yhdysvaltain "varauksettoman tuen Sharonin lainvastaisille salamurhahankkeille, Israelin hankkeelle rakentaa Berliinin muurin kaltainen aita sekä Israelin koville sotilastoimille miehitetyillä alueilla".

- Emme enää ole hyviä tyyppejä. Sen lisäksi ulkosuhteitamme on vahingoitettu ja vahingoitetaan koko ajan. Meitä pidetään tekopyhinä, sivalsi Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri William Rodgers BBC:n verkkosivuilla.

Rogers itse ei ollut vielä päättänyt, allekirjoittaako hän julkilausuman.

Amerikkalaisdiplomaatit saivat kimmokkeen kirjelmän laatimiseen brittiläisistä virkaveljistään, jotka huhtikuussa kehottivat pääministeri Tony Blairia muuttamaan Lähi-idän-politiikkaansa.

Niin sanotun Lähi-idän kvartetin - Yhdysvaltain, Venäjän, YK:n ja EU:n - oli määrä vielä tiistai-iltana kokoontua pohtimaan Lähi-idän jumittunutta rauhanprosessia ja Sharonin Gaza-suunnitelmaa.

Sharon: Vain viisi siirtokuntaa tyhjennetään

Israelin pääministeri Ariel Sharon puolestaan on tänään rukannut siirtokuntasuunnitelmiaan uuteen uskoon, kerrottiin israelilaisen Haaretz-lehden verkkosivuilla.

Haaretzin mukaan Sharon saattaa ehdottaa aluksi vain viiden siirtokunnan tyhjentämistä, eikä 26:n kuten alun perin kaavailtiin. Nämä viisi siirtokuntaa ovat Gazan kaistalla Kfar Darom, Netzarim ja Morag sekä Ganim ja Kadim Länsirannalla, Haaretzissa ennakoitiin.

Sharonin kerrottiin esitelleen uutta suunnitelmaa hallitukselle tänään. Haaretzin mukaan osa ministereistä huomautti pääministerille, ettei ongelma ollut vetäytymisen laajuudessa vaan sen yksipuolisuudessa.

Arvostelijoiden mukaan ratkaisun pitäisi perustua israelilaisten ja palestiinalaisten sopimukseen.

Sharonin Likud-puolue hylkäsi pääministerin Gaza-suunnitelman viikonloppuna järjestetyssä jäsenäänestyksessä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Seitsemän uutiset 04.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat