Amerikkalainen investointipankki uskoo Nokiaan

Amerikkalainen investointipankki Merrill Lynch ennustaa, että matkapuhelinverkkojen markkina kasvaa tänä vuonna 15 prosenttia. Pankki ennakoi, että seuraavien viiden vuoden aikana verkkojen kasvuvauhti on 19 prosenttia vuodessa, kertoo KauppalehtiOnline.

Pankki ennustaa, että Ericsson säilyttää johtavan asemansa matkapuhelinverkoissa. Se ennakoi, että Ericssonin verkoista saadut tulot kasvavat tänä vuonna 19 prosenttia, ja Nokian 24 prosenttia.

Merrill Lynch ennakoi tuoreessa What’s in the Air -raportissaan, että Nokia säilyttää tänä vuonna asemansa maailman johtavana matkapuhelinvalmistajana, KauppalehtiOnline kertoo. Pankki uskoo, että Motorolan markkinaosuus voi toipua uusien tuotelanseerauksien myötä. Pankin mukaan Ericssonin markkinaosuuden kehitys tänä vuonna riippuu pitkälti siitä, miten onnistuneita sen uudet markkinoille tulevat puhelimet ovat.
Pankki ennustaa KauppalehtiOnlinen mukaan, että Nokian matkapuhelintulot kasvavat tänä vuonna 28 prosenttia, Motorolan 12 prosenttia ja Ericssonin 17 prosenttia. Kaiken kaikkiaan pankki ennustaa, että matkapuhelinten myynti nousee tänä vuonna 18 prosenttia ja seuraavana viitenä vuonna 14 prosenttia.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat