Amerikka ei ole vieläkään rautateiden luvattu maa

Polttoaineiden hinnannousu on horjuttanut pahasti amerikkalaisten autouskoa. Moni on jo vaihtanut autonsa pienempään, mutta siirtyminen kokonaan kumipyöriltä raiteille ei ole toistaiseksi ollut järin houkuttelevaa.

Yhdysvaltain rataverkko on harva ja junakalustokin vanhentunutta. Esimerkiksi tärkeimmällä reitillä, reilun 700 kilometrin Acela-radalla Washingtonista Philadelphian kautta New Yorkiin junan keskinopeudeksi tulee vain 129 kilometriä tunnissa. 240 kilometrin huippunopeutta veturinkuljettaja uskaltaa päästellä vain 32 kilometrin matkalla.

Kaikesta huolimatta yhä useampi amerikkalainen on valmis kokeilemaan uutta matkustusmuotoa. Heinäkuu oli junaliikenteestä ja rataverkosta vastaavan Amtrak-yhtiön historian vilkkain yksittäinen kuukausi: raiteilla matkusti peräti 2,8 miljoonaa ihmistä - 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suosion lisääntyessä kasvaa myös valitusten määrä: junat myöhästelevät yhä enemmän ja ovat liian täysiä.

- Kun matkustan vaimoni kanssa, on todella vaikeaa saada varatuksi vierekkäiset paikat, valittaa New Yorkin ja Bostonin välillä sukkuloiva Maurice Levene.

Toisin on Euroopassa

- Euroopassa junaan voi hypätä paljon helpommin ja ne ovat halvempia. En tiedä miksi samaa ei voisi tehdä täällä. Jos junia olisi enemmän, ehkä matkustaisin niillä enemmän, sanoo junansa myöhästymisestä juuri kuullut Linda Sarangoulis.

Tilastot vahvistavat havainnon: Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa matkustajaliikenteen koko kilometrimäärästä 6-8 prosenttia kertyy rautateiltä. Yhdysvalloissa vastaava luku on alle yhden prosentin.

Suomessa junan osuus kokonaismatkustamisesta oli vuonna 2006 noin viisi prosenttia, mutta VR arvioi osuuden kasvaneen selvästi sen jälkeen.

Newyorkilainen Vanesa Lopez epäilee junien ajoissa pysymistä ja luottaa vielä toistaiseksi bussiin.

- Kun olin Euroopassa, matkustin junalla paljon, hänkin muistuttaa.

Lisääntyvään kysyntään vastaaminen ratoja ja junia kehittämällä tuntuisi Yhdysvalloissa perustellulta. Julkiset lisämäärärahat puolivaltiolliselle Amtrak-yhtiölle ovat kuitenkin vastatuulessa, eikä ihme - yhtiö on tuottanut tappiota koko 37-vuotisen olemassaolonsa ajan.

Raideliikenteen tulevaisuus, niin kuin moni muukin asia Yhdysvalloissa, riippuu suurelta osin marraskuun presidentinvaaleista. Demokraattien Barack Obama on ilmoittanut kannattavansa julkista tukea Amtrakille, republikaanien John McCain taas on vastustanut tukiaisia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat