Mainos

Amerikan oudoimmat kotiniksit hämmensivät lukijoita

Amerikkalaisen kehittelemät oudoimmat kotiniksit herättivät MTV3.fi:n Kodin lukijoissa niin hämmennystä kuin hilpeyttäkin. Osa erikoisista vinkeistä keräsi myös kiitosta.

Kodin Arki -sivustolla viime viikolla ilmestynyt Ripsiväri mikroon ja muut oudot niksit -artikkeli on kerännyt paljon kommentteja lukijoiltaan.

Osa mitä kummallisimmista amerikkalaisten kehittelemistä kodin nikseistä on herättänyt lähinnä hilpeyttä, mutta toiset niksit ovat lukijoiden mukaan olleet oikein toimivia, vaikka erikoisilta kuulostavatkin.

Yksi oudoimmista nikseistä oli ripsivärin eloon herättely mikrossa vesikupin kera. Vinkki kuulosti niin erikoiselta, ettei MTV3.fi Kodin toimituskaan kannattanut sen kokeilemista kotona. Nimimerkki mitä ei myöskään lämmennyt tälle idealle.

– No on kyllä typerän kuuloisia vinkkejä. Ripsarin esimerkiksi saa helpomminkin pelastettua: tippa vettä putkiloon, sitten vaan ravistellaan ja tadaa – ripsari toimii taas, mitä tylyttää.

Nimimerkki toteaa myös, ettei laittaisi majoneesia kasveihinsa tai alkaisi hieroa ketsupilla kupareitaan, kuten amerikkalaiset ainakin vinkkiensä mukaan tuntuvat tekevän.

Ketsupilla kuparit kiiltämään

Ketsuppi-niksi on kuitenkin kerännyt myös positiivista palautetta, ja muutaman lukijan mukaan vinkki on itse asiassa erittäin toimiva.

Nimimerkki Ketsuppikonstia mukaan tomaattisosetta on käytetty jo pitkään messinkiosien kiillotukseen suomalaisissa veneilijäpiireissä.

– Toimii, nimimerkki lisää vielä.

– En tiedä ketsupista, mutta kuparin kiillottamiseen kautta aikain paras on ollut HP-kastike. Laita tippa HP:tä talouspaperiin ja kokeile vaikka kuparirahaan, niin hämmästyt, nimimerkki Kupari vinkkaa vielä.

Nimimerkki M76 hehkuttaa jutussa olleen alumiinifolio-niksin olevan myös toimiva. Niksin mukaan auton ruostuneisiin puskureihin tehoaa alumiinifoliolla hierominen.

– On tullut kokeiltua esimerkiksi fillariin hyvällä menestyksellä, M76 kertoo.

Ranskanleipä tehoaa

Myös hassulta kuulostava ”rasvatahrojen poisto paahtoleivällä” -vinkki keräsi kommentteja. Lukijoiden mukaan kyseistä niksiä on kyllä kokeiltu Suomessakin ilmeisesti hyvällä menestyksellä.

– Ranskanleivällä on puhdistettu myös Eduskuntatalon istuntosalin kupolikatto (siis sisäpuolelta), nimimerkki Tuttu juttu valaisee.

Nimimerkki Elsa on samoilla linjoilla – hänen mukaansa ranskanleivällä on puhdistettu Presidentinlinnan seinät.

Mutta palataanpa vielä erikoiseen ripsiväri-niksiin. Nimimerkki Tapsa nimittäin valaisee, miksi vesilasin laittaminen mikroon on ehdoton juttu.

– Se vesilasi absorboi mikron lämpöä. Tyhjää/ripsari mikroa ei saa käyttää. Lukekaas mikron käyttöohje, nimimerkki Tapsa muistuttaa.

Vaikka niksi jollain oudolla tavalla vinkeältä kuulostaakin, MTV3.fi:n Kodin toimitus ei vieläkään lähtisi kyseistä vinkkiä testaamaan – turvallisempaa lienee uuden ripsivärin ostaminen.

Helena Mustonen/MTV3
Kuvat: Shutterstock, Lehtikuva

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.