Amer teki suurkaupan USA:ssa

Amer-yhtymä laajentaa toimintaansa kuntolaitteisiin ja ostaa niitä valmistavan Precor-yhtiön noin 180 miljoonalla eurolla. Amerikkalaisen Precorin tämän vuoden liikevaihdoksi on arvioitu noin 195 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi noin 24 miljoonaa euroa.

Liikevaihdosta noin 80 prosenttia tulee Pohjois-Amerikan markkinoilta. Seattlessa majaansa pitävän Precorin palveluksessa on vajaat 500 henkeä. Amerin mukaan Precor panostaa vahvasti tutkimus- ja kehitystyöhön ja sillä on hallussaan yli 170 patenttia. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Paul Byrne.

-Wilsonin, Atomicin ja Suunnon tavoin Precor on tunnettu, arvostettu yhtiö ja tuotemerkki. Sen tuotteet edustavat alan uusinta teknologiaa, toteaa Amer-yhtymän toimitusjohtaja Roger Talermo. -Yrityskaupan avulla laajennamme tuotevalikoimaamme ja olemme askeleen lähempänä tavoitettamme tulla maailman johtavaksi urheiluvälineyhtiöksi, jatkoi toimitusjohtaja.

Precorin myyvä Illinois Tool Works -yhtiö kuuluu Yhdysvaltain tunnetuimpiin fitness-tuotemerkkeihin. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Amer arvioi kaupan toteutuvan lopullisesti ensi kuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat