Amazonin hurjat ja upeat uudet lajit - katso kuvagalleria

Pinkki delfiini, limusiinin mittainen anakonda ja sinihampainen hämähäkki, siinäpä vain muutama Amazonin alueelta kymmenen vuoden aikana löydetystä uudesta lajista.

WWF:n tuoreen raportin mukaan Amazonin seudulta on löydetty vuosina 1999–2009 peräti yli 1200 uutta kasvi- ja eläinlajia. Tämä tarkoittaa yhtä uutta lajia joka kolmas päivä. Uusia hyönteislajeja alueelta on löytynyt tätäkin enemmän, lähes 130 000.

Hyönteisten kirjo Amazonilla onkin valtava, kahden ja puolen neliökilometrin kokoisella alueella asustaa noin 50 000 erilaista hyönteislajia.

Amazonin sademetsä on maailman suurin sademetsä, pinta-alaltaan metsä vastaa Euroopan Unionin pinta-alaa. Suurin osa Amazonista on Brasiliassa.

Amazonin sademetsä on säilynyt suurelta osin koskemattomana, mutta myös sitä uhkaavat tekijät ovat lisääntyneet nopeasti.

Suurimmat uhat metsälle muodostavat hakkuut, kaivostoiminta, karjankasvatus ja soijankasvatus.

Viimeisen 50 vuoden aikana Amazonin sademetsästä on tuhoutunut lähes viidennes, eli kaksi kertaa Espanjan kokoinen alue.

Metsäkato alueella on saatu käännettyä laskuun viime vuosina, mutta paljon riippuu muun muassa soijan ja naudanlihan hinnoista maailmassa. Hintojen noustessa ympäristönsuojeluarvot tallautuvat ja sademetsä saa väistyä peltojen ja laitumien tieltä, WWF kertoo.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat