Älytön video: Kim Jong-un lähti lounaalle, henkivartijat eivät mahtuneet kyytiin – 12 miestä sai käskyn juosta limusiinin rinnalla

Kim Jong-Unin turvamiehet juoksevat johtajansa limusiinin äärellä 2:12

Lähes lämminhenkisissä tunnelmissa alkaneen Koreoiden johtajien kokouksen ensimmäinen osa on päättynyt lounastaukoon.

Pohjois-Korean Kim Jong-un ei kuitenkaan jäänyt nauttimaan ateriaa neuvottelupaikkaan, vaan poistui paikalta limusiinilla, jota saattoi toistakymmentä auton rinnalla juoksevaa henkivartijaa. Katso yltä video tilanteesta.

Etelä- ja Pohjois-Korea ovat tavanneet tänään ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.

Vielä harvinaisemmaksi tapaamisen teki se, että Pohjois-Korean johtaja ylitti maiden välisen rajan ensimmäistä kertaa sitten Koreoiden välisen sodan.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukana Pohjois-Korean johtaja kertoi olleensa jopa liikuttunut astuessaan Etelä-Korean puolelle. Aiemmin maiden johtajat ovat tavanneet Pohjois-Korean pääkaupunki Pjongjangissa vuonna 2000 ja 2007.

Lue myös:

    Uusimmat