Älypuhelinten avulla turvallisempi ajotapa?

Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT tutkii älyliikenteen opastuspalvelujen vaikutusta ajamiseen. VTT:n koordinoimassa laajassa tutkimuksessa testataan navigaattoreiden ja matkapuhelinten välityksellä tarjottavia älyliikenteen opastuspalveluja

Älyliikenneopastuksella ajotapaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi turvallisuutta ja taloudellisuutta parantavasti.

Palvelu lähettää tiedot internetin välityksellä käyttäjän omalle koneelle, jossa sitten käyttäjä voi seurata, miten se oma ajaminen kehittyy sekä polttoaineen kulutuksen että ekologisuuden suhteen, kertoo VTT:n erikoistutkija Petri Mononen.

Liikennetietopalvelu myös varoittaa kaikennäköisistä häiriöistä liikenteessä, kuten kelivaroituksesta, liukkaudesta, onnettomuuksista tai tietöistä.

- Sen lisäksi se kertoo myös sillä hetkellä olevan nopeusrajoituksen ja myöskin varoittaa mahdollisesta ylinopeudesta.

Kenttäkokeita järjestetään kahdeksassa Euroopan maassa. Testikuljettajia on vajaat kolme tuhatta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat