Alv-uudistuksista seuraa miljoonakulut kaupoille

Elintarvikkeiden arvonlisäveron muutokset vaativat kaupoissa miljoonien eurojen lisätyöt.

Suomen kaupan liitto arvioi, että elintarvikkeiden arvonlisäveron aleneminen lokakuun alussa 17 prosentista 12:een aiheuttaa kaupoille lähes kymmenen miljoonan euron kustannukset. Ensi vuoden heinäkuussa kaupoilla on edessään uusi hinnoitteluruljanssi, kun kaikkia arvonlisäverokantoja nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä.

Muutostöiden kokonaislaskuksi arvioidaan noin 20 miljoonaa euroa.

Suomen kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkala sanoo Turun Sanomissa, että kustannuksia syntyy etenkin tietojärjestelmien päivittämisestä ja uusien tuotehintojen esille pistämisestä.

- Arvonlisäveron muutos oli haluttu, mutta toteutusta emme pidä järkevänä. Tämä aiheuttaa kaupoille tuplakulut, Pekkala sanoo lehdessä.

Pekkalan mukaan kustannukset katetaan kauppojen kukkarosta, sillä veroalennuksen on luvattu näkyvän suoraan hinnoissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat