Alueministeri arvostelee ympäristöministeriön linjauksia

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen arvostelee ympäristöministeriötä ja -hallintoa perusteollisuuden toimintaedellytysten vaikeuttamisesta. Korhosen mielestä johdonmukainen ympäristöpolitiikka edellyttäisi nykyistä parempaa yhteistyötä viranomaisten ja yritysten välillä. Ajankohtaisia esimerkkejä johdonmukaisuuden puutteesta ovat Korhosen mukaan ympäristöhallinnon päätökset, jotka vaikeuttavat metalliteollisuuden toimintaa.

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto tulkitsi alkuvuonna EU:n jätedirektiiviä niin, että ferrokromitehtaan kuonatuotteet luokiteltiin jätteeksi, jota on käsiteltävä kalliimmin menetelmin. Päätöksessä on Korhosen mukaan unohdettu myös nykyiset sivutuotteen liiketoimintamahdollisuudet eli kuonatuotteiden käyttö rakennusmateriaalina. Vastaava tulkinta uhkaa raaka-aineena käytettävää kierrätysromua.

-Molemmat tulkinnat ovat käsittämättömiä ja yllättäviä. Kuonatuotteita ei voi pitää ympäristön kannalta haitallisina tai vahingollisina. Tutkimuksissa ne on todettu erinomaisiksi rakennusmateriaaleiksi ja tältä pohjalta niitä on myös tuotekehitelty ja tuotteistettu, huomauttaa Korhonen.

Kalajoella tänään puhunut Korhonen sanoi, että romun kierrätys puolestaan on kenties parhaita esimerkkejä ympäristöä säästävästä kierrätyksestä. Korhosen mielestä alan yritykset ovat Suomessa kantaneet hyvin yhteiskunnallisen ja ympäristövastuunsa eikä niitä tule rangaista kohtuuttomilla lisäkiristyksillä.

Korhonen korosti, että aluepolitiikan tavoitteena tulee olla työpaikkojen säilyttäminen ja synnyttäminen, minkä vuoksi myös ympäristöpolitiikan tulisi olla yhteistyökykyisempää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat