Alueelliset talousnäkymät vaikuttavat suotuisilta

Suurimmassa osassa Suomea uskotaan suotuisan talouskehityksen jatkuvan tämän vuoden lopulla, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön Alueelliset talousnäkymät -raportti. Odotukset ovat kuitenkin hieman aiempaa varovaisempia.

Raportti pohjautuu TE-keskusten arvioihin alueensa seutukuntien talouskehityksestä.

Seutukuntia on 74. Niistä reilussa puolessa eli 41:ssä elinkeinoelämän uskotaan kehittyvän entistä paremmin.

Työttömyyden vähenemistä ennakoidaan 54 seutukunnassa. 26 seutukunnassa arvioidaan työvoiman saatavuuden heikkenevän.

Seutukunnista heikossa asemassa ovat esimerkiksi Itä-Lappi sekä Kotkan ja Haminan seutu. Molemmissa loppuvuoden talousnäkymät arvioidaan heikoiksi ja työttömyyden ennakoidaan lisääntyvän.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat