Aluebarometri: Alueiden kehityserot kasvussa

Sisäministeriön julkaiseman aluebarometrin mukaan maakuntien väliset kehityserot ovat kasvaneet. Toisaalta myös maakuntien sisäinen kehitys on eriytynyt eli suurissa keskuksissa, esikaupunkikunnissa ja teollisuuskeskuksissa toiveet ovat selvästi valoisammat kuin muissa kunnissa.

Tuoreesta aluebarometrista käy ilmi, että kuntien rahoitustilanne huolestuttaa edelleen päättäjiä koko maassa. Arviot ovat kuitenkin hieman parantuneet viime syksystä.
Erityisesti suurissa keskuksissa rahoitusongelmat ovat vähentyneet. Ensi vuonna kunnat tasapainottavat talouttaan korottamalla maksuja. Jatkossa veroratkaisujen merkitys korostuu ja varsinkin kiinteistöverotusta aiotaan kiristää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat