Altia aloittaa yt-neuvottelut - Suomessa vaarassa 50 työpaikkaa

Alkoholijuomayhtiö Altia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Henkilöstön vähennystarpeen arvioidaan olevan enintään 120, mistä Suomen osuus on korkeintaan 50 ja Ruotsin osuus korkeintaan 35. 

Lisäksi Rajamäen tehtaan työntekijöiden kanssa neuvotellaan joustavan työvoiman käytöstä. Yt-menettely koskee toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä.

Altia tähtää merkittävään kannattavuuden parantamiseen vuoteen 2016 mennessä.

Yhtiö kertoo tiedottessaan haluavansa luoda uutta kasvua muuttuneessa toimintaympäristössä vahvistamalla avaintuotemerkkejään, investoimalla entistä vahvemmin tuotekehitykseen sekä uudistamalla myyntikanavastrategiaansa.

Kannattavuuden parantamista tukee myös käynnistettävä tehostamisohjelma, jolla tavoitellaan 20 miljoonan euron säästöjä vuoden 2015 loppuun mennessä.

”Altia työllistää noin 1 000 henkilöä kuudessa eri maassa, joista toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä on noin puolet. 

Lue myös:

    Uusimmat