Alpo Rusi lähtee eduskuntavaaleihin

Rusi toimii tällä hetkellä kiertävänä suurlähettiläänä Bosnia-Hertsegovinassa, Makedoniassa ja Albaniassa.

Valtiotieteen tohtori Alpo Rusi lähtee mukaan ensi kevään eduskuntavaaleihin. Rusi on asettumassa ehdokkaaksi keskustan Uudenmaan piirin listalle. Piiri tekee lopullisen ratkaisun ehdollepanosta myöhemmin.

Vuonna 1949 syntynyt Rusi toimii tällä hetkellä kiertävänä suurlähettiläänä Bosnia-Hertsegovinassa, Makedoniassa ja Albaniassa. Hän on ollut ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1973. Vuosina 1994-99 hän toimi presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana ja vuosina 2000-03 Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorina.

Rusi haastoi heinäkuussa Suomen valtion oikeuteen taannoisten Stasi-epäilyjen takia. Rusi vaatii valtiolta korvauksia perusteettoman ja virheellisen esitutkinnan suorittamisesta sekä tietovuodosta. Jupakan juuret juontavat vuoteen 2002, jolloin suojelupoliisi alkoi epäillä Rusia törkeästä vakoilusta entisen Itä-Saksan hyväksi.

Rusi-oikeudenkäynnissä kuullaan aikanaan todistajina vaikutusvaltaisia suomalaisia, sillä todistajiksi kutsutaan muun muassa EU-komissaari Olli Rehn, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala.

Luopui ehdokkuudesta viime kerralla

Rusi kertoi eduskuntahaluistaan jo viime vuonna keskustan Suomenmaa-lehden haastattelussa. Hän oli pyrkimässä Uudeltamaalta eduskuntaan jo viime vaaleissa, mutta luopui hankkeesta vakoiluepäilyjen tultua julki. Eduskuntavaalit jätti sikseen myös ehdolle asettunut Olli Rehn, joka keskittyi puolustamaan ystäväänsä Rusia.

Vuoden 2004 eurovaaleissa Rusi pyrki europarlamenttiin keskustan ehdokkaana. Hän sai ääniä noin 7500, kun valituksi tulemiseen olisi tarvittu nelinkertainen määrä.

Vuonna 1949 syntynyt Rusi ilmoittaa puoluekannakseen "liberaalin keskustan". Rusi ei ole ollut tyytyväinen kaikkiin keskustan linjauksiin, mutta on sanonut, ettei hänellä ole muita puoluevaihtoehtoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat