Alonso manaa tuskien taivalta: "Olisimme todella ansainneet pisteitä"

Fernando Alonson ja McLarenin tämänvuotiseen tuskaan lyötiin yksi uusi luku sunnuntaina formula ykkösten Yhdysvaltain GP:ssä. Kahdeksannesta ruudusta startannut ja pistesijoista taistellut Alonso joutui keskeyttämään 24 kierroksen jälkeen moottorivikaan.

– Minusta suoriuduimme hyvin läpi viikonlopun. Aika-ajokierrokset onnistuivat riittävän hyvin, että pääsimme 10 parhaan joukkoon. Minusta olisimme todella ansainneet pisteitä – olimme jo seitsemänsinä, Alonso manasi.

Alonso on kuljettajien MM-tilanteessa 10 pisteellään 16:ntena, kun taas pykälää ylempänä oleva tallikaveri Stoffel Vandoorne on saanut kasaan 13 pinnaa. Vandoorne oli Yhdysvalloissa 12:s.

McLaren on valmistajien MM-sarjassa yhdeksäntenä eli toiseksi viimeisenä 23 pisteellään.

– Viimeisissä neljässä-viidessä kisassa olemme minusta menettäneet 15-20 pistettä, jotka voisivat auttaa minua ja tiimiä MM-taistossa yhtä hyvin. Se on sääli.

Alonso joutuu ottamaan tulevana viikonloppuna Meksikossa käyttöön uuden moottorin ja starttaamaan vaihdoksen myötä joukon hänniltä.

– Tämä on kivuliasta myös mekaanikoille. He työskentelevät yötä päivää valmistaakseen auton iskuun.

– Surullista. Mutta emme voi tehdä mitään nyt. Ajattelemme seuraavaa kisaa ja toivottavasti saamme parempia tuloksia.

Lue myös:

    Uusimmat