Aloitekykyisen isän huomiot johtivat korjaustöihin skeittipuistossa

Keskeneräinen skeittipuisto - surullinen näky 2:03

Siikalatvan kunta on rakennuttanut Rantsilaan rullalautailupuiston nuorten iloksi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan oikein.

Markus Katajala, joka on itse "bleidannut" eli temppurullaluistellut paljonkin ja on nyt skeittaavien poikien isä huomasi, ettei puisto ole sen enempää toimiva kuin turvallinenkaan. Katajala kuvasi puistosta videon, jonka jakoi sosiaalisessa mediassa.

– Puistossa on sekä vaarallisia että toimimattomia rakenteita, kertoi Katajala.

Katajalan aktiivisuus on herättänyt puistoa rakentaneen yrityksen korjauksiin.

– Minua vähän harmittaa koko kohu, kun arvostelin keskeneräistä työtä, sanoo Katajala.

Markus Katajala ja paikallinen skeittaava nuoriso eivät tosin voineet tietää työn olevan kesken, koska siellä ei ole merkkejä tai aitoja, jotka olisivat osoittaneet puiston työmaa-alueeksi.

– Se me todettiin yrityksen edustajan kanssa yhdessä, että työmaata ei ollut työmaaksi merkitty ja sen yritys myöntää virheekseen, kertoo Katajala.

Keskeneräisen skeittipuiston korjaukset on jo aloitettu.

– Aina on varaa toivoa parempaa, mutta kyllä siellä voi skeitata kun työt on saatu valmiiksi, muotoilee Katajala.

Markus Katajala pahoittelee nostattamaansa kohua, mutta myöntää, että hänen toiminallaan taisi olla vaikutusta lopputulokseen, joka toivottavasti on toimiva ja turvallinen skeittipuisto Rantsilassa Siikalatvan kunnassa.

Siikalatvan kunnasta todettiin MTV Uutisille, että asia on hoidossa, eikä aihetta ole sen tarkemmin tarvetta kommentoida.

  

Lue myös:

    Uusimmat