Alman lehdet: Nuorten tekemät varkaudet vähentyneet

15–20-vuotiaiden nuorten tekemät varkaudet ovat vähentyneet jo 20 vuoden ajan, kertovat Alma Median maakuntalehdet. Lehtien haastattelema asiantuntija näkee yhdeksi selitykseksi muutoksen nuorten ajankäyttötavoissa.

– Nuorilla ei ole enää niin paljon jäsentämätöntä vapaa-aikaa, koska he ovat niin paljon verkossa, oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori sanoo.

Lehdet muistuttavat, että petosrikollisuus on samaan aikaan kasvanut.

Muina syinä varkauksien vähenemiselle Kivivuori näkee esimerkiksi kulutuselektroniikan halventumisen ja rikostorjunnan teknologisoitumisen.

Myös nuorten asenne rikollisuutta kohtaan on kielteisempää kuin ennen.

Kivivuori muistuttaa, että toisaalta pelkästään ikärakenteen muutos ja nuorten ikäluokkien väheneminen vaikuttavat tilastoon.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat