Alma Median tulos alkuvuonna 33 miljoonaa

Viestintäkonserni Alma Median tulos oli tammi-maaliskuussa rahoituserien jälkeen 33 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvoi 725 miljoonaan markkaan 708 miljoonasta, Alma Media kertoo osavuosikatsauksessaan. Liikevoittoa konserni keräsi 38 miljoonaa markkaa, verrattuna edellisen vuoden vastaavana aikana kertyneeseen 45 miljoonaan. Alpressin liikevoitto kasvoi, kun taas MTV:n väheni.

Alma Median osakekohtainen tulos oli kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 1,56 markkaa, verrattuna viime vuonna kertyneeseen 1,70 markkaan.

Alma Media -konsernin liikevaihdon odotetaan koko vuodelta muodostuvan jonkin verran viimevuotista suuremmaksi ja konsernin liikevoiton odotetaan toteutuvan edellisen vuoden tasoisena. Alpressin liikevaihto kasvaa yli kymmenen prosenttia ja sen tuloksen odotetaan paranevan. MTV:n liikevaihdon odotetaan toteutuvan hieman alhaisempana kuin viime vuonna, minkä lisäksi MTV:n kannattavuutta rasittaa viime vuoteen verrattuna noin 15 miljoonaa markkaa korkeampi toimilupamaksu. Näistä syistä johtuen MTV:n tuloksen odotetaan jäävän viime vuotista alhaisemmaksi, konserni sanoo osavuosikatsauksessaan.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat