Alma Media ennakoi levikkinsä laskevan

Mediakonserni Alma Median tulos oli toisella neljänneksellä 11 miljoonaa euroa eli hieman alempi kuin vuosi sitten.

Yhtiö ennakoi, että iltapäivälehtien ja maakuntalehtien levikit laskevat tänä vuonna. Alman Iltalehden irtonumeromyynti väheni toisella neljänneksellä lähes yhdeksän prosenttia. Lasku oli suurempi kuin Sanoman Ilta-Sanomilla. Koko iltapäivälehtimarkkina kutistui hieman alle kuusi prosenttia.

Kauppalehden levikin arvioidaan pysyvän ennallaan tai laskevan lievästi. Kauppalehden ilmoitusmyynti on sen sijaan piristynyt selvästi.

Verkkomainonnasta yhtiö odottaa selvää kasvua. Se kasvoi huhti-kesäkuussa neljänneksellä.

Alma odottaa koko vuoden liikevaihdon kasvavan mediamainonnan elpymisen takia.

Alma Media on Suomen Tietotoimiston toiseksi suurin omistaja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat