Allawi: Kapinallisia pidätetty Irakissa

Irakin pääministerin mukaan suuri osa 167 pidätetystä on kotoisin Saudi-Arabiasta, Sudanista ja Afganistanista.

Irakin pääministeri Ijad Allawin mukaan maan turvallisuusjoukot ovat pidättäneet viime viikkojen kuluessa yhteensä 167 kapinallista, joista suuri osa on ulkomailta tulleita arabitaistelijoita. Allawin mukaan joukossa on muun muassa syyrialaisia, saudiarabialaisia ja sudanilaisia.

Pidätetyt ovat Irakin entiselle varapresidentille Izzat Ibrahim al-Dourille uskollisten solujen jäseniä. Joukossa on myös kaksi al-Dourin läheistä avustajaa. Al-Douri on korkea-arvoisimpia vielä vapaalla jalalla olevia Saddam Husseinin syrjäytetyn hallinnon jäseniä.

- Operaatio jatkuu. Olemme löytäneet tähän mennessä myös paljon aseita ja ammuksia, Allawi sanoi.

Pääministerin mukaan neuvotteluissa Fallujan vastarintakaupungin tilanteesta on tultu ratkaisevaa vaiheeseen.

- Jos emme voi ratkaista tilannetta rauhanomaisesti, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä sotilaallisiin toimiin, Allawi uhkasi.

Yhdysvaltain asevoimat on jatkanut tänään Fallujan moukarointia tykistöllä. Amerikkalaiset ovat menettäneet jo yhdeksän sotilasta kaupungissa viikonvaihteen taisteluissa. Fallujasta länteen sijaitsevassa Ramadin kaupungissa puolestaan oli kuollut sairaalalähteiden mukaan tänään kahdeksan irakilaista. Haavoittuneiden joukossa oli myös amerikkalaisia sotilaita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat