Alkuvuonna poikkeuksellisen paljon palokuolemia

Poliisi jatkaa Helsingin Malminkartanossa keskiviikon vastaisena yönä sattuneen rajun tulipalon syyn selvittämistä. Nopeasti edenneessä tulipalossa kuoli kolme miestä. Lisäksi yksi nainen loukkaantui vakavasti. 

Tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Antti Leppilahti kertoo, että Malminkartanon kaltaiset voimakkaat ja nopeasti etenevät tulipalot ovat harvinaisia. 

-On aika poikkeuksellista, että palo leviää noin voimakkaasti kohdeasunnon ulkopuolelle ja aiheuttaa sinne noin mittavia vahinkoja. Useimmiten palot rajoittuvat yhteen huoneistoon ja ehkä porraskäytävään. 

Täysin tuhoutuneen asunnon lisäksi palo vaurioitti muita saman asuinportaan tiloja ja huoneistoja. 

Tämän vuoden alkupuoliskon palokuolematilasto on synkkää luettavaa. Tammi-maaliskuussa tulipaloissa kuoli 30 ihmisiä, kun edellisinä vuosina vastaavana aikana heitä oli alle 20. 

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuuspäällikön Ilpo Leinon mukaan alkuvuoden huonoa tilannetta ei voi selittää yhdellä ainoalla syyllä. Kaikki tapaukset ovat olleen omanlaisiaan. 

-Tällä hetkellä tuntuukin siltä, että on sattuman sanelemaa, että tilanne näyttää nyt näin huonolta, Leino sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat