Alkon myynti kasvoi lähes seitsemän prosenttia

Alkon myynti kasvoi viime vuonna 6,9 prosenttia 1256 miljoonaan euroon.

Monopoliliike myi viime vuonna juomia 97,3 miljoonaa litraa, missä on kasvua edellisestä vuodesta 6,4 prosenttia. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna Alkon myynti oli viime vuonna 15,6 miljoonaa litraa. Eniten lisääntyi mietojen viinien sekä konjakkien ja liköörien myynti.

Alkon myynnin osuus Suomessa kulutetusta alkoholista on noin 40 prosenttia. Alkolla oli viime vuoden lopussa 284 myymälää 202 eri kunnassa. Lisäksi haja-asutusalueilla on 138 tilauspalvelupistettä eri alojen palveluyritysten yhteydessä. Viime vuonna avattiin kymmenen uutta myymälää ja yksi lakkautettiin. Alkon henkilöstön lukumäärä kasvoi kolmella prosentilla 2209 henkeen.

Yhtiön vakiovalikoimassa oli viime vuoden lopussa noin 1850 tuotetta 52 eri maasta. Viinimerkkejä Alkon vakiovalikoimassa oli yli tuhat.

Monopoliliikkeen tulos rahoituserien jälkeen oli 36 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 47 miljoonaa euroa. Yhtiö maksaa omistajalleen eli Suomen valtiolle osinkoa 26,1 miljoonaa euroa. Viime vuonna osinkoa maksettiin 33,6 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat